Mankeli purkissa ja Tärkeitä papereita putkessa

Mankeli

Mankeli purkissa

Jan Anderssonin ja Katja Ketun kymmenminuuttinen pitkähkösti valmisteltu animaatioelokuva Mankeli on nyt valmis.

Viime vuosikymmen puolivälissä alkaneen tuotannon kestäessä Jan Andersson on ehtinyt tehdä mm. Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen alle 30-minuuttisten elokuvien kilpailusarjan 2011 voittajan, The Illustrated City -animaation sekä parhaana kotimaisena animaationa vuonna 2010 palkitun (Hinku ja Vinku -palkinto) musiikkivideon Combat (yhdessä Jessica Koivistoisen kanssa). Katja Kettu on animaatiotöidensä lisäksi julkaissut romaanit Surujenkerääjä (2005) ja Hitsaaja (2008). Katjan kolmas teos Kätilö ilmestyy syksyllä 2011.

Mankeli on Ketun runoon perustuva tarina maahan putoavasta enkelistä ja mahdottomasta rakkaudesta.

Elokuvan musiikista vastaavat Sväng-yhtyeestä tuttu Eero Turkka ja bulgarialaiseen musiikkiin erikoistunut Mamo Ensemble. Elokuvan kertojaäänenä on Hannu ”Tuomari” Nurmio. Festivaaliesityksiä odotettavissa syksymmällä.

Korjaus 25.10.2011: Viktiga papper – Tärkeitä papereita -animaation tuotanto on siirretty Las Palmas Films Oy:lle.