Katsaus vuoteen 2006 – rokkia, humppaa ja tangoa
Olipa haipakkata taas kerran – ja rokkia. Tammikuussa ohjaaja-animaattorit Jan Andersson ja Katja Kettu sekä kuvaaja Antti Takkunen kuvasivat ehkä maailman pienimmässä nukkeanimaatiostudiossa Mankeli-elokuvan nukke-osiot. Alkuvuodesta Ed Grain silppusi Indien editissä videoita ainakin Lapkolle ja @Junkmailille. Tai sitten se oli edellisen vuoden lopussa. Kevään aikana hoitui puolen päivän varoitusajalla Disco Ensemblen EPK:n kuvaukset (Ykä liidasi, Tomi roudasi ja Pirkko äänitti). Indie crew ystävineen hääräsi kameroineen myös samaisen yhtyeen Tavastian keikalla, jolta 4 biisiä päätyi loppuvuodesta julkaistun CD:n bonus DVD:lle. Kevään kuluessa Katja Kettu, Jan Anderssson ja Antti Takkunen taiteilivat I Walk The Linelle hienon When I´m Gone -videon ja Chrzu kävi leikkaamassa Velcralle tuottamansa animaatiovideon. Allekirjoittanut remusi Eläkeläiset-yhtyeen pariviikkoisella Euroopan kiertueella paitakauppiaan ja kiertuemanagerin hommissa ja tietäähän sen mimmoista jälkeä siitä seuraa. Keväällä hoituivat myös Chrzun Kaukosaari-animaation ensimmäiset rahoitusneuvottelut ja loppusyksystä alkoi rahoituskuvio olla kunnossa. Kesän alussa dokumentoimme ja haastatimme Children Of Bodom -yhtyettä ja kesä lusittiinkin sitten tanakasti editissä. Simo Ekholm liittyi Indie-tiimiin työharjoittelun merkeissä ja Ykä ohjaama Chaos Ridden Years -dokumentti + muut COB:n DVD:lle päätyneet sekoiluekstrat valmistuivat elokuussa. Ykä ja Tomi leikkasivat ja kuvasivat, Pirkko äänitti,Simo kahlasi kuvamateriaaleja ja putsasi lopullisen ääniraidan ja Jan teki otsikkoanimaatiot. Hyvä. Heinäkuussa ehdimme piipahtaa Ruisrockissa raapimassa narulle – yllätys yllätys – Disco Ensemble -yhtyettä. Loppuvuosi kului Tango Finlandian parissa. Animointi, viimeiset musiikkki- ja foleyäänitykset, äänimiksaus ja leikkaus. Värimäärittely ja online-hommat jäivät Antti Takkusen ja Pirkko Tiitisen vastuulle kun ohjaajat karkasivat maailman ääriin. Joulukuussa Indien editissä silppuuntui Otso Tiaisen tuottama ja yhdessä Ykän kanssa ohjaama Disco Ensemblen MTV-live ja samalla saatiin testattua editimmme HD-valmius, joka havaittiin oikein hyväksi.